keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Luopumisia ja luovutuksia

Kerroin aiemmin Hikun ja Maken yhteensopeutumattomuudesta, jonka vuoksi jompi kumpi tarvitsisi uuden kodin. Yllättäen F-pentueen komealle pojalle Longolle tarjoutui aivan meidän läheltä koti, jossa poika voisi olla jopa hetken aikaa leikkaamattomana ja koska perheessä ei ollut ennestään kissoja, niin kysyin voisivatko he ajatella aikuista poikaa Longolle kaveriksi. Ajatus sytytti ja kissojen katselukäynnillä valinta osui Hikuun sen tultua saman tien tervehtimään ja puskemaan. Esittelin myös Maken ja kerroin sen olevan maailman helpoin kissa, joka ei ikinä tee mitään pahaa, mutta Make säikähti sisääntulijoita sen verran, että ensivaikutelman se antoi piiloon juoksemalla... Varoitteluni Hikun erikoisesta luonteesta kävivät toteen, kun Hiku päätti ettei halua muuttaa kotoa minnekään ja huusi uudessa paikassa yötä päivää viikon verran... No, pojat vaihtoivat paikkaa, ja Hiku oli riemuissaan kotiinpaluusta ja Makella on mennyt loistavasti Longon kanssa, jonka kanssa niillä synkkasi hyvin jo heti silloin kun tapasivat meillä ensimmäisen kerran. Nyt pojat nukkuvat sylikkäin, pesevät toisiaan, juoksevat rallia ja ovat kaveria Nuppu-koiran kanssa :)

Ja sitten seuraa miljoona kuvaa...

Tämä kasakuva on 19.5., kun molemmat pojat olivat vielä kotona.
Vasemmalta Luuna, Sampo, Hiku, Kapsu ja Fuji.
Järjestyksenvaihto: Kapsu, Sampo, Fuji, Hiku ja Luuna.

Luuna möllöttää 8)

Pappakissat pitävät palaveria. Mutu on pappa iän puolesta ja Hiku lapsien.

Longo-pojasta ei tullut otettua juurikaan kuvia ennen muuttoa, tässä istua lönköttää tyypilliseen tapaansa.

Punertava porukka syömässä (yksi musta -eiku ruskea- lammas joukossa..)

Kapsu -tätä nykyä Kaapo- pääsi yhteiseen kotiin Sampon kanssa, mikä oli todella hieno juttu!
Vein pojat viime viikon tiistaina ja vaikka hirveä-ääninen vesi-imuri lattianvahauksen takia tai mikä lie jylisi rappukäytävässä, niin pojat rohkaistuivat sisällä asunnossa melko nopsaan ja kohta kipitettiin peräkanaa tutkimassa nurkkia.
Kaapo on hassu vekkuli
Huomaa Fujin ilme kun Sampo imeä lutuuttaa...
Kaapo ja valkoinen hännänpää
Veljekset.
Kaapo


Luuna-täti ja korva vinossa..
Luuuunaa
Kaapo näyttää melkein yhtä isolta kuin täti
Napotusta

Make-pappa (Hikun ollessa Longon kanssa muuttoyrityksellä) ja tyttärenpoika
Sampo papan ja mummin kainalossa

Ja vielä mahtui Kaapokin väliin...
Kyllä yksi pieni Luuna vielä mahtuu!

Lötköttelyä sohvalla..
Sampon profiili


Ihana Make, Markku, Maakula - ikävä on poikaa, vaikka lähellä asuukin, mutta nyt on onneksi rauha maassa molemmissa osoitteissa.
Markkua nähdään -jos kaikki menee suunnitelmien mukaan- Longon kanssa FINTICAtin Kissojen Kalevala-näyttelyssä elokuussa.


Luuna viidakossa (ulkotarhassa)

Sampo pörheänä (siis häntä)

Luuna kans samaan tolpan nokkaan...
Ja Kaapo-marakatti...


Mutu teki tässä joitakin päiviä sitten oikein mutumaisen tempauksen. Se oli yötä yläkerran vierashuoneessa ja ikkuna oli raollaan. No Mutu oli yöllä päättänyt lähteä hiirimetsälle ja oli loikannut ikkunasta alas. Jossain vaiheessa se oli kuitenkin alkanut haikailla takaisin sisälle ja koska se tiesi, että ulkotarhasta pääsee verkkoputkea myöten kulkemaan ikkunasta sisään, tai ainakin ikkunan takaa huomataan, niin Mutupa murtautui SISÄLLE tarhaan ja oli aamulla odottamassa ikkunan takana... (muissa tuuletusikkunoissa on verkot)

Kaapo terhakkaana.



Sampo tillittää.
Kaapo

Hikukin sulatti viimein nämä pienemmät pennut, se yllätettiin nukkumasta lasten kanssa, mutta heti kuvan oton jälkeen piti pelastaa maine loikkaamalla pois ;)


Mutun kanssa lapset laitettiin ensiksi tutustumaan emon lähdettyä omaan kotiinsa, Mutu kun ei tee pienille pennuille mitään. Tässä jo vähän myöhemmin mouskutetaan possun jauhettua sydäntä (no joo, Mutu syö enimmäkseen samoja ruokia kuin muutkin munuaisviasta huolimatta ja voi mainiosti).
Onneksi kastraattipoikien asettelu ratkesi näin hienosti, vaikka hirvittävän kurjaa oli kummastakaan luopua, niin silti nyt on parempi. Hikukin toipui "koettelemuksestaan" muutamassa päivässä ja on niin tyyntä ja rauhallista poikaa että :)

Kaikki paperit saapuivat TICA:sta eilen, eli kissalanimi, viiden kissan rekisteröinnit sekä pentueen rekisteröinti. Kaikki tulivat kuukaudessa lähettämispäivästä (lähetys jäi viime tippaan juuri ennen F-pentujen neljän kuukauden ikää) ja jokainen yksityiskohtakin aivan oikein. Nyt pitäisi pikkuhiljaa saada G-pentujen rekisteröinnit toimitettua...
Gee-porukan tuoreempaa kuvapäivitystä luvassa piakkoin, niistä kolme tyttöä etsii yhä koteja.

Longo on siis sijoitussopimuksella ja sitä yritetään mahdollisesti siirtää vuoden iässä Kissaliiton kirjoille, jolloin siitoskäyttö FIFé:ssäkin on ns. turvallista. Itselläni ei näillä näkymin ole tarvetta käyttää poikaa, mutta kaksi tai kolme ulkopuolista astutusta voisi olla mahdollista toteuttaa jos kaikki menee hyvin.

Rölli 11vk

Röllin varaus varmistui 11 viikon iässä. Muista jäi silloin jostain syystä ottamatta kuvat kun piti keskittyä yhteen, jotta sai pennunostajaehdokkaalle edes jonkun kuvan onnistumaan...

Venytysyrityksiä.. oikea kylki
vasen kylki

Ja Eppi-emon tyylinäyte.


Rölli on kropan malliltaan tynnyri 8)
Ehkä siinä pääsee pyöryläkuvio paremmin oikeuksiinsa...

Häntä pörhöllään isojen kissojen tai Moscan takia (tässä vasta totuteltiin toisiin).

Tässä vaiheessa Röllin silmien väri oli lähinnä sinisen turkoosi. Lupaa hyvää vihreää, kiitos Epin ja Valmain!